CD
Showing 1–24 of 239 results
-
Hurriganes - Crazy Days On The Road (2CD) (CD)
€30,00Ennenjulkaisematon taltiointi Ganesin kolmesta keikasta vuosien 1975-76 taitteesta. Mukana hieno vihko, joka sisältää Risto Vuorimiehen upeita valokuvia Crazy Days -kiertueelta sekä toimittaja Pekka Laineen saatetekstit. Kokoelma sisältää 145 minuuttia aiemmin julkaisemattomia livetallenteita ja 48 biisiä, joista kahta yhtye ei koskaan levyttänyt.
-
Hearthill - The Love Circus (CD)
€18,00Todellinen klassikkoyhtye Hearthill on aktivoitunut jälleen ja julkaisee uuden albumin 26. toukokuuta 2023. Rockabillyä, countrya, poppia ja lähiödekadenssia yhteen sulattavan bändin soundi ja energia toimii keikoilla yhä samalla tavalla kuin bändin alkuaikoina.
Vuonna 1988 läpimurron tehnyt itähelsinkiläisbändi saavutti aktiiviurallaan (1988-1993) lähes kaiken mitä suomalaisyhtye voi saavuttaa. Hearthill levytti kuusi albumia, soitti yli 500 keikkaa ja esiintyi kymmenessä maassa. Kolmannen levynsä ”Graveyard Party Blues” nimibiisin video pyöri ahkerasti kansainvälisellä MusicTV:llä. Bändi teki levyn myötä myös kaksi keikkarundia Yhdysvaltoihin vuosina.
Hearthill on luonut maineen hurjana liveaktina. Se on esiintynyt kymmenillä festivaaleilla Ruisrockista Roskilden kautta Austinin SXSW-festareihin. Lisäksi yhtye on kolunnut satoja klubeja, joista voi mainita muun muassa Lontoon Marquees-klubin sekä New Yorkin legendaariseen CBGB:n.
-
Leinonen Marjo & BubliCans - Holy Roller (CD)
€15,00Marjo Leinonen & Bublicans -kokoonpano julkaisee Holy Roller -nimisen albumin 31. maaliskuuta Playground Musicin kautta vinyylinä, CD:nä ja digitaalisesti. Levyn ennakkomyynti alkaa tänään.
Albumilta kuullaan esimakua tänään julkaistun Loose Hat -kappaleen myötä.
– Kepeästi etukenossa kulkeva kappale hyväntuulisine väliosineen innoittaa sauvakävelijän sivakoimaan rivakasti toisenkin kierroksen. Pipo lentoon ja hymyä huuleen! Kappale saattaa osua tunnnehermoon niin, ettei paikalla, iällä, sukupuolella eikä sukupolvella ole merkitystä. Svengi elää ja jatkaa kulkuaan. Pysy kyydissä ja voi hyvin, Leinonen kommentoi.
Marjo Leinonen tunnetaan myös Balls-, Huff´n´Puff- ja Bigfeet & Lala-yhtyeistään sekä useista erilaisten artistien kanssa tekemistä yhteistöistään: Leinosen tulkintaa on kuultu esimerkiksi J.Karjalaisen, Maija Vilkkumaan, Asan ja Ismo Alangon levyillä. Leinonen on palkittu myös blues & roots -musiikin erikoispalkinto Jemmalla.
Marjo Leinosen lisäksi yhtyeeseen kuuluu Petri Kautto, Risto Kumpulainen, Sami Vettenranta ja Ville Niemelä.
-
Perälampi Jyrki - Makes Me Feel Good (CD)
€15,00Jyrki Perälammen esikoisjulkaisu vihdoin täällä!
15 vahvasti tulkittua mm. Elviksen, Ray Smithin, Terry Staffordin, Sanford Clarkin, Del Shannonin ja Johnny Acen tunnetuksi tekemää biisiä uusina sovituksina.
Jyrki Perälampi: vocals
Eero Vaajoensuu: guitars
Ari Hanninen: bass & piano
Jani Ahtiainen: drums & percussion
Petteri Salmi & Samu Laiho: backing vocals
Jussi Huhtakangas: pedal steelProduced by Ari Hanninen
Recorded and mixed at A.I.R Studio by Petri Mäntysalo
-
Cosh Boys - Rock Is Here To Stay (CD)
€15,00Cosh Boys, the rock and roll band from Finland was formed at 2003 and have various records released during the years by many record companies. Their previous long play album “Those British Sounds” was released by Rebel Music at 2014. Now you have got in your hands the brand new record by boys. It is called “Rock Is Here To Stay” and contains brand new songs, where seven out of twelve are written by band and have a great rockin’ variety on them. There is one tribute kind of song about early English rockin’ group Wild Angels, who have been one of the primus motors for the Cosh Boys’ sound. Also songs about motorcycle death, horror type of saga about Frankenstein’s daughter, songs about sad times and happy too. There is eight rock and roll vocal tracks plus guitar instrumentals written by Cosh Boys. Cover songs are well selected and mostly not the most well known ones. Four out of five of them are also recorded by English artists or groups during the years, though original versions are mostly fro America, so it is easy to see that English flag is well waved by Cosh Boys again. So hit the needle onto the grooves and let your hi-fi blast out some great rockin’ sounds, ‘cause like they say Rock Is Here To Stay !
Cosh Boys, suomalainen rock and roll yhtye perustettiin vuonna 2003 ja heiltä on vuosien varrella julkaistu useita levyjä eri levy-yhtiöillä. Heidän edellisen pitkäsoittoalbuminsa ”Those British Sounds” julkaisi Rebel Music vuonna 2014. Nyt sinulla on käsissäsi upouusi Cosh Boys levy. Se on nimeltään ”Rock Is Here To Stay” ja se sisältää uusia kappaleita, joista seitsemän kahdestatoista on bändin kirjoittamia ja niissä on monenkirjavaa rock’n’roll meininkiä. Englantilaisesta rock and roll yhtyeestä Wild Angelsista, joka on ollut yksi Cosh Boysin soundin suunnan näyttäjistä, on tehty kunnianosoituksena yksi kappale. Mukana on myös lauluja moottoripyöristä, kauhutyyppistä tarinaa Frankensteinin tyttärestä, lauluja iloisista ja myös surullisista asioista. Mukana on kahdeksan Cosh Boysin kirjoittamaa rock and roll lauluraitaa ja kitara instrumentaalia. Cover kappaleet ovat hyvin valittuja, eivätkä kaikki niitä kaikkein tunnetuimpia. Näistä neljä viidestä on myös englantilaisten artistien tai ryhmien äänittämiä vuosien aikana, vaikkakin alkuperäiset versiot ovat pääosin Amerikasta. On siis helppo huomata, että Cosh Boys musiikki nojaa vahvasti perinteeseen, joka juontaa juurensa 60- luvun alkuvuosien englantilaisesta rock and rollista. Joten laske neula uraan ja anna hifisi paahtaa täysillä, koska kuten he sanovat…Rock Is Here To Stay!
-
Francine - Rumble at Club 16 – Radiomafia Live 1991 (CD)
€18,00Ylen arkistojen kätköistä kaivettu Francine-keikka Radiomafian SF-Live Roadshowssa 6.9.1991 oli 100% suora livelähetys lahtelaiselta Club 16:lta.
Lahtelainen rock ’n’ roll -tornado oli juuri siirtymässä kahden albumijulkaisun ”Fire” ja ”Hard Enough” jälkeen divarista mestaruussarjaan tämän livetallenteen äänittämisen aikoihin. Levymoguli Epe Helenius oli huomannut orkesterin potentiaalin ja ensimmäinen single ”Downtown” legendaarisella Poko Rekordsilla oli juuri julkaistu.
Francinen maine raivokkaana livebändinä oli jo tässä vaiheessa vahva.Keikkasetti koostui kahden ensimmäisen albumin materiaalista ja mukana oli tuoreen singlen lisäksi myös neljä muuta biisiä bändin vielä tuolloin julkaisemattomalta kolmannelta albumilta.
Keikan päätti kappale mitä Francinen levyillä ei ole kuultu, hengästyttävä versio Elviksen ensimmäisestä singlestä ”That’s All Right”.
Francine jäi vuonna 2019 tauolle mutta siitä huolimatta 2022 on juhlavuosi – bändin perustamisesta on kulunut jo kunnioitettavat 35 vuotta!
-
Raittinen Eero - Leap of Faith – Live Rarities 1970-2005 (Ltd, Gatefold) (LP)
€20,00300 kappaleen painos.
Olen aina halunnut kristallisoitua yleisön silmissä blueslaulajaksi ” , sanoo Eero Raittinen. Näkemys saa väkevän todistuksen ennenjulkaisemattomasta livemateriaalista koostuvalla albumilla.
Vanhimmat levyn äänitteet ovat merkittävä arkistolöytö, jonka luultiin kadonneen ikiajoiksi. Joulukuussa 1970 televisioidun ” Henkilökohtaisesti Eero Raittinen ” -ohjelman äänitteet ovat historiallisesti merkittävät myös siksi, että niillä soittavat häikäisevän tyylitaitoinen ja sounditietoinen 20-vuotias blueskitaristi Albert Järvinen sekä toinen jo nouseva kitarasankari, vielä 17-vuotias Jukka Tolonen, joka soittaa tällä kertaa pianoa. Kokoonpanon nuorimmaisen, vielä 16-vuotiaan basistin Heikki Virtasen osaamista Eppu luonnehtii jälkikäteen monumentaaliseksi. Soittajana jännittä-väksi hän puolestaan määrittelee 23-vuotiaan rumpali Zape Leppäsen.
Leap of Faithin toinen osio koostuu Ylen 9.9.1976 Tavastialla äänittämästä keikasta, jonka kappaleet yhtä lukuunottamatta oli jo äänitetty Eeron ja pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, pianisti Hillel Tokazierin kanssa samana vuonna tehdylle yhteislevylle Good Rockin’ Tonight. Eppu kokee bändin soundin löytyneen keikoilla, ja iloitsee Tavastian äänityksen onnistumisesta, jonka kokee pontimeksi koko Leap of Faithin julkaisemiselle. Bändin muodostivat pianisti Hillel Tokazierin lisäksi, basisti Vesa Salmela, kitaristi Kalle Lae, sekä rumpali Aikka Hakala, jonka muistolle Eppu haluaa osaltaan omistaa taltioinnin.
Monien muiden musadiggareiden tavoin myös Eero Raittinen innostui 80-luvulla uuden sukupolven valkoisesta amerikanbluesista, jonka ilmaisuvoimaisiksi keulakuviksi hänkin koki The Fabulous Thunderbirdsin ja Delbert McClintonin. Näihin perusarvoihin nojaavat monet Eero Raittisen myöhemmät omat kokoonpanot ja lukuisat yhteistyöprojektit. Näistä esimerkkinä toimii nyt julkaistavan levyn kolmas osio, joka on tallennettu keikoilla Helsingissä ja Nurmijärvellä vuonna 2005 kokoopanolla Ykä Putkinen (kitara), Tero Palo (basso) ja Markku Reinikainen (rummut).
Leap of Faithin varhaisimmista äänitteistä on yli puoli vuosisataa. Tulkinnat kuulostavat yhä ajattoman vereviltä, blueslaulajuuden kaari kantaa yli aikojen ja sukupolvien mistä osoituksena myös se, että vuonna 2015 ensimmäistä kertaa jaettu Finnish Blues Societyn elämäntyöpalkinto annettiin Eerolle.
-
Flatbroke trio - Going Places (Ltd CD) (CD)
€15,00Uusi albumi Flatbroke Triolta. ILMESTYY 19.8.2022 / release date: August 19, 2022. LIMITED EDITION OF CD. ONLY 300 COPIES!
Howdy Neighbour!!
It’s FlatBroke Trio here, the Finland’s finest honky tonk rockabilly band!!
Since we started playing in mid 90’s we’ve put out a nice bunch of music on various formats and right now you’re holding the latest release on finnish Jungle Records label.
We wrote few original tunes, gave metamorphosis to few rockabilly / country numbers and hit the amazing Suprovox Studio in Karkkila, Finland.Results of those sessions can be heard on ”Going Places” album. Sparkling guitars on strong and tight bass lines, sugar coated with steady rhythm guitar and vocals will take you back
to the hay day of american music 40’s and 50’s. On this album you can hear wild rockabilly, foot stompin’ western swing and heart breaking country melodies
mixed nicely together by a band that’s been ”Going Places” since 1995.Yup, we can honestly say this is our best work yet. We’re sure you’ll agree.
FlatBroke Trio
-
Flatbroke trio - Going Places (10``LP)
€25,00Uusi albumi Flatbroke Triolta. ILMESTYY 19.8.2022 / release date: August 19, 2022
Howdy Neighbour!!
It’s FlatBroke Trio here, the Finland’s finest honky tonk rockabilly band!!
Since we started playing in mid 90’s we’ve put out a nice bunch of music on various formats and right now you’re holding the latest release on finnish Jungle Records label.
We wrote few original tunes, gave metamorphosis to few rockabilly / country numbers and hit the amazing Suprovox Studio in Karkkila, Finland.Results of those sessions can be heard on ”Going Places” album. Sparkling guitars on strong and tight bass lines, sugar coated with steady rhythm guitar and vocals will take you back
to the hay day of american music 40’s and 50’s. On this album you can hear wild rockabilly, foot stompin’ western swing and heart breaking country melodies
mixed nicely together by a band that’s been ”Going Places” since 1995.Yup, we can honestly say this is our best work yet. We’re sure you’ll agree.
FlatBroke Trio
-
Eddie Lane Rockabilly Trio - CDEP (CD)
€6,00Nimensä mukaisesti rockabillyä tarjoileva trio on toiminut pääkaupunkiseudulla kahden vuoden ajan. Omista kappaleista koostuva debyytti-EP on äänitetty ja miksattu myös minun toimesta.
Autenttista meininkiä kolmen soittajan voimin. Kitaristi Miika Inkinen on kunnostautunut myös punk-piireissä ja kyseessä onkin hänen ensimmäinen roots-tyylin kokoonpano. Bassossa Ari Vanha-Rajamaa on vuosien soittokokemuksensa hankkinut mm. Oo Wee 55 -bändissä.
Eetu Laine: Laulu, akustinen kitara, mandoliini, perkussiot
Miika Inkinen: Sähkökitara
Ari Vanha-Rajamaa: Kontrabasso, taustalaulut -
Raittinen Eero - Leap of Faith – Live Rarities 1970-2005 (CD)
€18,00Olen aina halunnut kristallisoitua yleisön silmissä blueslaulajaksi ” , sanoo Eero Raittinen. Näkemys saa väkevän todistuksen ennenjulkaisemattomasta livemateriaalista koostuvalla albumilla.
Vanhimmat levyn äänitteet ovat merkittävä arkistolöytö, jonka luultiin kadonneen ikiajoiksi. Joulukuussa 1970 televisioidun ” Henkilökohtaisesti Eero Raittinen ” -ohjelman äänitteet ovat historiallisesti merkittävät myös siksi, että niillä soittavat häikäisevän tyylitaitoinen ja sounditietoinen 20-vuotias blueskitaristi Albert Järvinen sekä toinen jo nouseva kitarasankari, vielä 17-vuotias Jukka Tolonen, joka soittaa tällä kertaa pianoa. Kokoonpanon nuorimmaisen, vielä 16-vuotiaan basistin Heikki Virtasen osaamista Eppu luonnehtii jälkikäteen monumentaaliseksi. Soittajana jännittä-väksi hän puolestaan määrittelee 23-vuotiaan rumpali Zape Leppäsen.
Leap of Faithin toinen osio koostuu Ylen 9.9.1976 Tavastialla äänittämästä keikasta, jonka kappaleet yhtä lukuunottamatta oli jo äänitetty Eeron ja pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, pianisti Hillel Tokazierin kanssa samana vuonna tehdylle yhteislevylle Good Rockin’ Tonight. Eppu kokee bändin soundin löytyneen keikoilla, ja iloitsee Tavastian äänityksen onnistumisesta, jonka kokee pontimeksi koko Leap of Faithin julkaisemiselle. Bändin muodostivat pianisti Hillel Tokazierin lisäksi, basisti Vesa Salmela, kitaristi Kalle Lae, sekä rumpali Aikka Hakala, jonka muistolle Eppu haluaa osaltaan omistaa taltioinnin.
Monien muiden musadiggareiden tavoin myös Eero Raittinen innostui 80-luvulla uuden sukupolven valkoisesta amerikanbluesista, jonka ilmaisuvoimaisiksi keulakuviksi hänkin koki The Fabulous Thunderbirdsin ja Delbert McClintonin. Näihin perusarvoihin nojaavat monet Eero Raittisen myöhemmät omat kokoonpanot ja lukuisat yhteistyöprojektit. Näistä esimerkkinä toimii nyt julkaistavan levyn kolmas osio, joka on tallennettu keikoilla Helsingissä ja Nurmijärvellä vuonna 2005 kokoopanolla Ykä Putkinen (kitara), Tero Palo (basso) ja Markku Reinikainen (rummut).
Leap of Faithin varhaisimmista äänitteistä on yli puoli vuosisataa. Tulkinnat kuulostavat yhä ajattoman vereviltä, blueslaulajuuden kaari kantaa yli aikojen ja sukupolvien mistä osoituksena myös se, että vuonna 2015 ensimmäistä kertaa jaettu Finnish Blues Societyn elämäntyöpalkinto annettiin Eerolle.
-
Ria And The Hi-Binders - Memory Mountain / Sinful Man CDsingle (CD)
€5,00Uutta Suomesta. Tulossa myös vinyyli sinkkuna.
Band Biography:
Ria and the Hi-Binders are a Helsinki, Finland based country and rockabilly band with well-known, appreciated and talented musicians whom one already know from bands such as Whistle Bait, Mike Bell and the Belltones, Wagtails, Barnshakers, Mystery Train and Lester Peabody just a few to mention. No more than a year ago (2020) they decided to combine their strength and passion for music and start a new band.
So what’s up with the Hi-Binders? Having five good friends equipped with excellent singing and playing skills and combining it with a love of 40s – 60s country and rockabilly such as Janis Martin, Faron Young and Patsy Cline, Ria and the Hi-Binders – Ria Korhola Guitar & Vocals, Jussi Huhtakangas Pedal steel guitar, Jani Ahtiainen Drums, Timo Kalijärvi Guitar, Lasse Sirkko Upright bass – has quickly created their own sound and identity. This soon caught the attention of a bigger crowd and led to bookings not only at the biggest rockabilly festivals in Finland such as Racecoast Rockin’ Fest and Sulo Stomp Rock & Roll Party but also smaller venues where the most expected one was Dixi Ted’s Rock’n’roll Club shared stage with the Blasters.
Ria and the Hi-Binders was born of a need to write and perform great music with great people, catching tunes and good stories, have fun and provide crowd with energetic shows where you can’t resist dancing and tappin’ your feet. Besides having live performances Ria and the Hi-Binders have recently finished some hot tuned recordings at A.I.R Studio and their debut album (EP) is about to be released soon. Stay tuned! -
Hal Peters and His Trio - Takes on Carl Perkins (CD)
€18,00Hal Peters and His Trion uusi albumi ”Takes on Carl Perkins” sisältää neljätoista upeaa versiota Carl Perkinsin kappaleista. Vastaavaa kunnianosoitusta ei liene aiemmin tehty rockabillygenren kenties merkittävimmälle biisintekijälle ja kitaristille. Hal Peters and His Trion tulkinnat sekä Eino Rastaan upea kitarointi kiinnittivät myös useita Perkinsin äänitteiden julkaisuja tuottaneen Hank Davisin huomion ja hän on kirjoittanut kansitekstit 22. huhtikuuta julkaistavaan albumiin.
-
Pääesiintyjät - Lauluja laitakaupungilta (CD)
€17,00Lättähattuorkesteri Pääesiintyjät julkaisee kolmannen albuminsa ”Lauluja laitakaupungilta” LP- ja CD-levynä 18. helmikuuta 2022.
Rillumareibillyä unohtamatta Pääesiintyjät on musiikillisesti pakannut laukkunsa ja muuttanut maaseudun heinähommista laitakaupungin liepeille. Musiikissa kuuluu siis ehkä entistä enemmän urbaani häly mutta hylätty ei ole reissumiehiä, tukkijätkiä eikä Suomi-Filmin legendoja. Tarjolla on siis nostalgisella tavalla viihdyttävä ja tanssittava pakettillinen juurevaa kulkuriromantiikkaa.
Pian 30 vuotta sitten ensialbuminsa julkaissut Pääesiintyjät palasi parrasvaloihin vuonna 2019 uudistetulla kokoopanolla Mika Jokinen (kitara), Pete Salomaa (läskibasso), Timo Järvinen (rummut) ja Vesa Haaja (laulu).
-
Son Demon & His Holy Boys - CDEP (CD)
€10,00julkaisupäivä: 18.3.2022 Release date: 18, March, 2022
Tamperelaisen Son Demon & His Holy Boysin debyyttilevy on paketillinen primitiivistä rockabillyä, jonka asenteessa on vaikutteita niin garagerockista kuin jopa punkista. Soundimaailman esikuvana ovat niin 1950-luvun Sun Records -tuotanto kuin Rollin’ Rock -merkin 70-luvun alun autotalliäänitykset.
Trio on uusi kokoonpano, mutta laulaja Vellu Lehtonen ja basisti Iikku Riepponen eivät ole uusia tulokkaita. Vellu laulaa myös skabändi Voimaryhmässä ja monet muistavat miehen myös 80- ja 90-lukujen kulttiyhtyeestä The Garbagemenistä. Iikku puolestaan on meriittinsä ansainnut muun muassa Mike Bell & The Belltonesissa ja Roadracersissa.