Weight | 0,1 kg |
---|---|
Kuntokansi | |
Kuntolevy | |
Media | |
Tuottaja | |
Vuosi | |
Biisilista |
|
Vision - Now We Have A Colour Television (CD)
Vision - Now We Have A Colour Television (CD)
€15,00
Porilainen, surffia rokkiasenteella soittava The Vision perustettiin
vuoden 2009 lopulla. Waikiki Kuks-kitaristi Tomi Tommy Orbitron”
Liljankoski ja Jim Beat & Jussi Haanpää -orkesterin basisti Topi ”Eric
Electron” Löfman sekä rumpali Kari ”Gary H.A. Fish” Hakala päättivät
jo muutaman treenisession jälkeen lähteä välittömästi levyntekoon ja
debyytti ”Look, now we are on teleVISION” julkaistiin omakustanteena
kesäkuussa 2010. Bändin huumorilla sovittamia cover-ralleja sisältänyt
levy sai loistavat arvostelut mm. englantilaisessa Pipeline
Magazinessa jonka päätoimittaja Alan Taylor nosti levyn omalla Top
10-listallaan neloseksi!
Toisella levyllään The Vision lyö pöytään tiukan kattauksen omaa
materiaaliaan. Liljankosken säveltämät biisit on sovitettu bändin kesken rouheasti ja biiseissä on selkeästi ainesta jopa genren
pienoisiksi klassikoiksi. Tarttuvat melodiat ja tanakka komppiosasto pitävät kuulijan mielenkiintoa yllä koko levyn mitalta.
Livenäkin bändi toimii komeasti, mikä on päästy toteamaan klubi- ja pubikeikkojen lisäksi rautalanka-tapahtumissa (mm. Yyterin Twist 2010 ja Viikinsaaren maihinnousu 2011).
The Vision internetissä: www.rokkiasenne.fi”
1 in stock (can be backordered)