1.                   The Beat That Can't Be Beat 2.&nbsp

Näytetään ainoa tulos

  • Mike Bell & The Belltones - The Beat that Can’t Be Beat LP + CD (LP)

    25,00

    Mike Bell & the Belltones on helsinkiläinen yhtye, joka soittaa rockabillyä, countrya ja rock’n’rollia.

    Bändi on perustettu vuonna 2008 ja on uransa aikana onnistunut nousemaan tyylinsä tunnetuimpiin edustajiin Euroopassa. Bändi onkin tehnyt kymmeniä keikkoja suurimmilla rock’n’roll-festivaaleilla ja klubeilla ympäri maailman.

    Yle näytti viime vuonna Mike Bell & the Belltonesin keikan kokonaisuudessaan Yle Teema -kanavalla. Keikka kuvattiin legendaarisella M1-studiolla ja on edelleen katsottavissa Yle Areena -palvelun kautta.

    Yhtyeeltä on aiemmin julkaistu albumit ’Scream & Holler’ sekä ’Payback’, jonka mm. Helsingin Sanomat valitsi yhdeksi vuoden levyistä. Bändi on myös tehnyt yhteistyötä amerikkalaisen laulaja-legenda Huelyn Duvallin kanssa. Mike Bell & the Belltonesin levyt on julkaissut helsinkiläinen Goofin’ Records, joka on kansainvälisesti tunnettu laadukkaista roots-julkaisuistaan.

    The Beat that Can’t Be Beat’ on Mike Bell & the Belltonesin kolmas albumi. Sen nauhoitus alkoi viime vuonna Los Angelesissa Amerikan-kiertueen yhteydessä ja tänä vuonna nauhoitukset jatkuivat Lightning Recorders –studiolla Berliinissä. Albumi tehtiin kokonaan live-nauhoituksena käyttäen analogisia 50-luvun nauhureita, mikrofoneja sekä nauhoitustekniikkaa.

    Levyn kappaleissa seikkaillaan tyylillisesti Buddy Hollyn, Carl Perkinsin ja Ricky Nelsonin jalanjäljissä eli varhaisen rock’n’rollin, rockabillyn ja pop-melodioiden innoittamina. Levyn kappaleista suurin osa on laulaja Miikka Siiran (Mike Bell) säveltämiä ja myös yleisö on kiinnittänyt huomiota näihin tyylitajuisiin ja tarttuvia koukkuja viliseviin kappaleisiin. Mike Bell & the Belltones kuulostaakin eniten omalta itseltään eli bändiltä, joka on täynnä svengaavaa rytmiä, pitelemätöntä energiaa sekä melodioita, jotka jäävät päähän soimaan.

     

    Kokoonpano:

    Mike Bell: Laulu ja komppikitara

    Timo Kalijärvi: Soolokitara

    Iikku Riepponen: Kontrabasso

    Japi Saario: Rummut

    Quick View
fi
X