0
0 Items Selected

No products in the cart.

0
0 Items Selected

No products in the cart.

Categories

Ale!

Basementones - Let There Be Noise (CD)

9,90

Basementones sai alkunsa Tampereella vuoden 2012 alussa ja yhtye saavuttikin nopeasti suosiota Suomen psychobilly ja punk piireissä, päästen mm. lämmittelemään isompia kansainvälisiä nimiä heti ensimmäisenä toimintavuotenaan. Debyytti-EP Gambler” julkaistiin vuoden 2012 alussa Jungle Recordsin toimesta ja samana vuonna bändi myös versioi ”Masturbatiuon” biisin saksalaiselle Godless Wicked Creeps – tribuuttialbumille ja näiden julkaisujen myötä kiinnostus yhtyettä kohtaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Basementonesin perinteistä psychobillyä hieman rankempi tyyli on edesauttanut fanikannan laajentumista myös genren ulkopuolelle. Bändi itse määritteleekin musiikkinsa olevan pohjimmiltaan rock’n’rollia, jossa kuuluu vahvasti rockabilly, punk ja jopa metal – vaikutteet. Sanalla sanoen Punk’n’roll! Nyt ilmestyvä debyyttialbumi sisältää 11 omaa kappaletta ja Type-O-Negative lainan ”I Don’t Wanna Be Me”. Tulevan julkaisun myötä Basementones tulee kiertämään klubeja ja isompia tapahtumia ympäri Eurooppaa. Menneitä ja tulevia tapahtumia ovat mm. Rock’nroll Jamboree, Tawast Stomp open air jne.”

38 varastossa (voidaan jälkitoimittaa)

Tuotetunnus (SKU): 26656 Osastot: , , ,

Lisätiedot

Paino 0,1 kg (kilogramma)
Kuntokansi

Kuntolevy

Media

Tuottaja

Vuosi

Video http://youtu.be/ElVR2DnjdDE
Biisilista
  • 1. Noisekiller
  • 2. Tunica Molesta
  • 3. Sharp Dressed Men
  • 4. Dark Waves
  • 5. Godforsaken Place
  • 6. Gambler
  • 7. Freakshow
  • 8. I Don't Wanna Be Me
  • 9. Slaughterhouse Boogie
  • 10. The Prey
  • 11. Zombi Dexter
  • 12. Beer Song

Basementones

  • No Rest, No Mercy EP-0

    Basementones - No Rest, No Mercy EP (10``LP)

    15,00
  • Gambler CDEP-0

    Basementones - Gambler CDEP (CD)

    5,00

Saatat myös pitää näistä

  • Stranglers United (Digipak)-0

    Bullet Biters - Stranglers United (Digipak) (Käytetty CD)

    25,00
  • Dropout!-0

    Relentless - Dropout! (CD)

    15,00
  • Gambler CDEP-0

    Basementones - Gambler CDEP (CD)

    5,00
fi