RIP AIKKA HAKALA!

Tässä kaikki Teddy & the Tigersin vuosina 1977-1980 julkaisemat äänitteet, yhteensä 79 kappaletta joista 24 on aiemmin CD:llä julkaisemattomia. Tämän keravalaistrion rooli 1950-luvun rock ’n’ rollin nousussa hetkeksi Suomessa mittavaksi muoti-ilmiöksi oli merkittävä ja yhtye myi lyhyessä ajassa lähes 100.000 levyä.

Tamperelaisen levykaupppiaan Epe Heleniuksen vastaperustettu levy-yhtiö Poko Rekords julkaisi Tigersin Boppin’ –nimisen LP:n toukokuussa 1978, samanaikaisesti Eppu Normaalin debyyttialbumin kanssa. Boppin’ -levyn menestys antoi Pokolle lentävän lähdön. Levyn tuottoja investoitiin paitsi Eppu Normaaliin ja Popedaan myös Tigersin vielä jouluksi 1978 ilmestyneeseen toiseen albumiin Burn It Up, mikä räjäytti pankin lopullisesti. Levyn avauskappale Tiger Twist muodostui paitsi Tigersin, koko suomalaisen 1950-lukubuumin epäviralliseksi tunnuskappaleeksi, ja lennätti LP:n yli 35 000:n rockabillystä innostuneen suomalaisnuoren kotiin.

Käytyään managerinsa Kari Heimosen johdolla syksyllä 1978 Lontoossa opintomatkalla katsomassa sen aikaisia brittiläisiä teddy boy -bändejä Tigers päätti kolmannella levyllään Rock-A-Billy Rebel hylätä balladit ja teinipopit ja sukeltaa rockabillyn rujoille alkulähteille. Omana aikanaankin suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneiltä artisteilta löydetyt primitiiviset lainabiisit olivat täysin uusia paitsi Tigersille, myös yhtyeen suomalaiselle yleisölle.

Tukholmassa äänitetty ja toukokuussa 1979 ilmestynyt Rock-A-Billy Rebel –LP, saman vuoden syksyllä julkaistu Tiger Tracks sekä typistetyllä Tigers-nimellä tehty viides ja viimeinen albumi White Hot Rock (1980) ovat nyt julkaistavan uuden kokoelman kiehtovinta sisältöä siksi, etteivät ne ole olleet aiemmin saatavilla CD-muodossa. Nykyvinkkelistä kuunneltuna varsinkin Rock-A-Billy Rebel paikantuu kadonneeksi helmeksi. Se on suomalaisen kevyen musiikin historiassa ensimmäinen kokonainen albumi, jolla asiaan vihkiytynyt yhtye pyrkii soittamaan rockabillyä kutakuinkin niin kuin sitä soitettiin yli 20 vuotta aikaisemmin 1950-luvun Yhdysvaltain syvässä Etelässä; primitiivisesti ja ilman tukeutumista 1970-lukuisen listapopin soundeihin tai tuotannollisiin ideaaleihin.

Dancing Shoes – The Complete Masters Collection 1977-1980 ei ole aikamatka sen paremmin amerikkalaisen kuin suomalaisen 1950-luvun kuvitteellisiin viattomuuden vuosiin. Sen sijaan nämä äänitteet tarjoavat – kuulijasta riippuen – nostalgisen tai eriskummallisen kurkistusreiän Kekkoslandian ajan kadonneeseen Suomeen, ja erääseen sen harvoista vaihtoehtoisista teinielämäntavoista.