Turenki
Näytetään tulokset 1–24 / 28
-
Lännentie - Vanhatie LP + CD (Käytetty LP/12)
€25,00Pekka Tiilikainen: laulu & kitara, Harri Koski: sähkökitara
Sakari Tiikkaja: basso,
Pekka Helanen: rummutSuomenkielistä kantria soittavan Lännentien debyyttialbumi julkaistaan vinyylinä, jossa mukana myöskin CD. Soittamisen lisäksi
miehet osaavat myös rakentaa soittimiansa, sillä löytyyhän bändistä Harri Koski (Mad Professor) ja Pekka Helanen (Kumu Drums).
Laulupuolen hoitaa rautalankapiireistä tunnettu Pekka Tiilikainen. Studiossa on vahvistuksena mukana ollut myös Mr. Pedal Steel
Olli Haavisto. Kappaleet ovat muutamaa lainaa ja yhtä AP Sarjannon kappaletta lukuunottamatta yhtyeen omia. -
Tiilikainen Pekka & Beatmakers - Salaperäinen (LP)
€20,00Viime vuonna erinomaisen vastaanoton saaneen Used Guitars Etc. levyn julkaissut rautalankabeatin konkariyhtye palaa uudella julkaisullaan suomenkieliseen tulkintaan. Uudella levyllä on mukana aiempaa enemmän kantrivaikutteita mutta toinen jalka on edelleen tukevasti rautalangan puolella. Rautalangan, Suomi-iskelmän ja rock´n´rollin symbioosi toimii ja vierailevina muusikoina sitä tukevat mm. Olli Haavisto ja australialainen kitaralegenda Martin Cilia.
Levyn päättävät kaksi live-raitaa osoittavat bändin olevan myös kovassa keikkakunnossa. Samalla ne ovat osoitus suomalaisen rautalankakulttuurin elinvoimaisuudesta. Sen yksi suunnannäyttäjä on Pekka Tiilikainen & Beatmakers. Yli 30 vuotta vuotta kestänyt ura on kuljettanut yhtyettä viime vuosina myös maamme rajojen ulkopuolelle ja yhtye onkin keikkaillut myös Ruotsissa, Englannissa, Hollannissa ja Saksassa.
-
Lindholm Dave - Go (CD)
€18,00Dave Lindholm ei juuri esittelyjä kaipaa. Tällä kertaa Dave tarjoaa meille 10 uutta bluesrock-kappalettaan englanninkielellä.Levyllä soittavat Daven lisäksi myös Mikko Löytty (basso) ja Juppo Paavola (rummut). Albumi ilmestyy ennen vuodenvaihdettamyös vinyylinä. -
Lindholm Dave - Go (LP)
€22,00Dave Lindholm ei juuri esittelyjä kaipaa. Tällä kertaa Dave tarjoaa meille 10 uutta bluesrock-kappalettaan englanninkielellä.Levyllä soittavat Daven lisäksi myös Mikko Löytty (basso) ja Juppo Paavola (rummut). Albumi ilmestyy ennen vuodenvaihdettamyös vinyylinä. -
Luxury Liner - I’ve Got Five Dollars and It’s Saturday Night (LP)
€12,50Luxury Liner julkasi debyyttialbuminsa Introduction 2014. Nyt julkaistavalle kakkoslevylleen tämä suomi-countryn superkokoonpano on saanut vieraakseen mm. Norah Jonesin The Little Willies -yhtyeessä vaikuttavan Jim Campilongon.Olli Haavisto: Pedal SteelTuomas Metsberg: GuitarsEmmi Koskinen: VocalsJohn-Peter Lemström: VocalsJari Metsberg: GuitarsSaara Metsberg: Piano & vocalsLasse Sirkko: BassPetteri Määttänen: Drums -
Tiilikainen Pekka - Hevosesi nimi Ringo LP + CD (LP)
€7,50Olli Haaviston tuottama Hevosesi nimi Ringo -albumi on jatkoa 2014 ilmestyneelle Kaislarantaan levylle. Uutuus ilmestyypaketissa, josta samoista kansista löytyy niin 12” vinyylilevy, kuin CD-levykin.
Levyllä soittava, Olli Haaviston johtama studiobändi on koottu maamme juurimusiikin ykköskastista. Levyllä soittavat mm.Janne Haavisto, Pekka Gröhn, Tuomas Metsberg, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Pepe Ahlqvist.
Kappeleet levylle ovat kirjoittaneet Pekka Tiilikaisen lisäksi Esa Eloranta, Marko Haavisto, Juha Mieskonen, Tapani Baggeja Jere Ijäs. -
Raittinen Eero - Eero Raittisen Eldis (CD)
€5,00Yhdeksän henkinen Eldis sai alkunsa tammikuussa 2013, kun Eero Raittinen kasasi bändin Saariselän Tunturibluesiin. Homma lähti sen verran hyvin käyntiin, että projektiluonteiseksi syntynyt yhtye jatkoi satunnaista keikkailua. 2015 tuli ajankohtaiseksi suunnitella Eldiksen ensimmäistä albumia. Lähtökohta oli se, että levy tulisi sisältämään ainoastaan uutta, sitä varten tehtyä materiaalia. Levyn sisältö onkin kokonaan bändin itsensä kirjoittamaa, kahta Tuure Kilpeläisen tekemää kappaletta lukuunottamatta.
Albumin on miksannut Janne Haavisto ja tuotannosta vastaa Jape Karjalainen.
Eero Raittinen: Laulu
Jere Ijäs: Kitara, piano, laulu
Jape Karjalainen: Basso, laulu
Petri Kautto: kitara, laulu
Risto Kumpulainen: Piano, rhodes, hammond, wurlitzer
Kepa Kettunen: Rummut
Antti Hynninen: Saksofoni
Janne Toivonen: Trumpetti, flyygelitorvi
Juho Viljanen: Pasuuna, tuuba, lyömäsoittimet, tamburiini -
Mr. Breathless - I Like It Like That (CD)
€8,00Nyt triona!
Jo vuodesta 1989 ympäri Suomea keikkaillut Mr. Breatlessin uusi EP sisältää kuusi ennenjulkaisematonta rock’n’roll kappaletta. Mukana on nyt myös Jerry Lee Lewis Klassikko ”Breathless”, josta Marko Julkunenn on myös taiteilijanimensä napannut.
Ahkerasti levyttävän Mr. Breathlessin edellinen Turenki Records julkaisu oli yhdessä Esa Pulliainen C-Combon kanssa äänitetty ”Keep on Rockin'”
-
Matti Esko - Järvenpää – Pasila (CD)
€18,00Matti Eskolla (s. 1947) on takanaan levytyksiä kuudelta eri vuosikymmeneltä.
Järvenpää – Pasila -albumi on hänen ensimmäinen roots -levynsä, jolla on mukana kova kattaus alan parasta ammattitaitoa, sillä muusikkoina albumilla ovat mm. Olli Haavisto, Ninni Poijärvi, Pekka Gröhn, Vesa Anttila ja Janne Haavisto.
Kappaleita levylle ovat kirjoittaneet mm. Esa Eloranta, Vesa Anttila, Janne Saksa, Topi Salmi, Pekka Tiilikainen !
Yhden kappaleen isälleen on säveltänyt myös tytär Kaisa Eskonniemi, joka myös laulaa kyseisen Untasi vartioin kappaleen duetto-osuuden.
Toinen vierailijoita sisältävä laulu on Marko Haaviston kirjoittama Miehet ovat menneet luotejakin päin, jolla Matti Eskon lisäksi äänessä ovat Pekka Tiilikainen ja Marko Haavisto & Poutahaukat.Helsingin Sanomien kriitikko Pertti Avola antoi Järvenpää – Pasila albumille neljä tähteä keskiviikkona 29.7.2015
ilmestyneessä lehdessä. ”Matti Esko kuulostaa erinomaisen vakuuttavalta läpi koko albumin”. Matti Esko roots-tunnelmissa – Levy – Arviot – Helsingin SanomatJärvenpää – Pasila on albumi, jonka tekemisestä Matti Esko on haaveillut jo pitkään!
-
Eero Raittinen with the White Knuckles Trio - Live At Suisto (CD)
€18,00Legendaarinen blues & rock -laulaja Eero Raittinen nousi 14.- 15.8.2015 lavalle yhdessä White Knuckles Trion kanssa. Vuoden blueskomeetaksi nimetty trio julkaisi debyyyttilevynsä Got It Bad maaliskuussa. Yhtyeessä soittavat Knucklebone Oscar (gtr), Yukka White (drums & voc) ja Mr. Hillside (piano).Hämeenlinnan Suistoklubilla taltioitu Live at Suisto – albumi julkaistaan pikatilauksena jo syyskuussa. Nopealla aikatalulla toteteutettu levy pitää musiikin sopivan rosoisena ja elämänmakuisena. Jälkiäänityksiä tai korjauksia ei tehty.
Uutta luomiskautta elävä seitsemänkymppinen Raittinen ei ole julkaissut uutta materiaalia seitsemään vuoteen. -
Mr. Breathless & Esa Pulliainen C-Combo - Keep on Rockin’ (LP)
€20,00Esa Pulliainen C-Combo pelkästään instrumentaleja sisältänyt debyyttialbumi ilmestyi 2013.Tämä toinen julkaisu Keep on Rockin’ on nimeänsä myöten Rock!Instrumentaaleja on mahtunut mukaan tällä kertaa kolme kappaletta Heartbreak Hotel, Rumbleja Maybe Baby. Loppulevy on sekoitus rock’n’roll klassikoita niin suomeksi, kuin englanniksikinlaulettuna.
Esa Pulliainen – kitaraMr. Breathless – laulu & pianoKai Pulliainen – bassoToni Liimatta – rummut -
Luxury Liner - Introduction (CD)
€5,00Tämä on kiistatta suomalaisen countryn superkokoopano! Tuomas Metsbergin luotsaaman yhtyeen soittajilla (mm. Olli Haavisto, Jari Metsberg, Saara Metsberg, Lasse Sirkko, John-Peter Lemström) on kannukset hankittu bändeistä kuten Hoedown, Vesa Snygg, Anssi Kela, Whistle Bait, Jussi & The Boys… Nyt on kovaa kantria tiukasti soitettuna autenttisesti toteutettuna!
-
Rootbeats - Line of Fools (CD)
€18,00Nipa Niilolan luotsaama RootBeats kokoonpano on saanut aikaan bluesin ja soulinvälimaastossa svengaavan roots-albumin yhdessä legendaarisen Bill Öhrströmin kanssa.Ruotsissa legendan maineeseen nousseen Bill Öhrströmin (s. 1943) karriääri onkansainvälisestikin varsin mittava. Bill aloitti bändihommat jo 60-luvun alussa New YorkinGreenwich Villagessa. Isännöi saman vuosikymmenen lopulla Tukholmassa Philip-klubia,jakaen lavan mm. Jimi Hendrixin, Jefferson Airplanen ja Mothers of Inventionin kanssa.Olipa Öhrström yksi ehdokkaista The Whon laulajaksi. Suomalisille Bill on tuttu aiemmastayhteistyöstään Jukka Tolosen kanssa…. Line of Fools levyn kotimainen vierailijajoukko onmyös mainitsemisen arvoinen, kun panoksensa albumille ovat antaneet mm. Pedro Hietanen,Dave Lindholm ja Olli Haavisto. -
Rebound - Tiger & Ravens (CD)
€5,00“Vain” Rockabilly bändinä tunnettu Rebound on nyt myös vahvasti Rock, Blues ja häpeämättömän Pop, mutta edelleen myös – Rockabilly. Kolmannella levyllään, Tiger & Ravens, Rebound on tiukemmassa iskussa kuin koskaan ja valaisee tienoon.Levyn tuottajan Luri Luokkalan kädenjälki kuuluu lopputuloksesta. ”Entisten vihollisten” (Luri – Clifters, Repa – ex-Melrose) yhteistyön hedelmä on uutta ja ennenkuulumatonta ”Länsimäki-soundia”. Bändin pusku on kova, kiihkeä ja energinen.Mika Railon läskibasson ja Tommy Rolexin rumpujen liitto on karheaa betonia, johon kitaristi Artturi Ranta-ahon on hyvä rakentaa armotonta, mutta myös sävykästä kitarointia. Repa Nurmen persoonallinen laulu pitää sekin bändin arvaamattomana ja formaattivapaana.Kuten edellisilläkin Rebound levyillä, sävellykset ovat pääasiassa Repa Nurmen kynästä, mutta myös kitaristi Ranta-aho on mukana säveltäjänä kahdella kappaleella. Sanoituksista vastaa Repan lisäksi Kari Kunnas ja poikkeuksena aiempaan tuotantoon, ”viides Rebound” Liisa Uusitalo. Sanoitukset rönsyilevät puhtoisesta ihastumisesta, rakkaudesta, himosta, epätoivoon ja katkeruuteen ja jälleen takaisin toiveikkuuteen ja ”vain elämään”.Levyn ainoa lainakappale on ikivanha Blues, Tiger Man, jonka Elvis teki tunnetuksi Las Vegasin esityksissään. Reiskojen versio on musiikillista sarjakuvaa 70-luvun stailauksella.Rebound on tällä hetkellä vahvasti nosteessa eikä Tiger & Ravens torppaa liitoa! -
Jussi & The Boys - Kerran vielä, pojat! (CD)
€18,00Kerran vielä, pojat!” on juhla-albumi kahdella tapaa. Jussi Raittinen täytti viime vuoden lopulla70 vuotta ja Jussi & The Boys -yhtye täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 50 vuotta. Levyllä on mukana13 kokonaan uutta Boys -levytystä, sekä bonusraitoina kaksi viime jouluna radiopromona ilmestynyttäjoululaulua. Vuodesta 1999 nykyisellä kokoonpanollaan keikkaillut Jussi & The Boys on saanut uudellelevylleen myös arvovaltaisen solistivieraan, kun Nääsville blues -kappaleen duetoi Jussin kanssa Honey BAnd The T-Bones yhtyeestä tuttu, musiikin tohtori Aija Puurtinen.”
-
Tiilikainen Pekka - Kaislarantaan (LP)
€7,50Pekka Tiilikaisen ensimmäinen sooloalbumi Kaislarantaan”. Albumin on tuottanut Olli Haavisto ja läpi levyn sillä soittavat Ollin lisäksi Tommi Viksten, Pekka Gröhn, Joni Leino, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Janne Haavisto. Levyltä löytyy myös kaksi duettokappaletta yhdessä Ninni Poijärven ja Esa Elorannan kanssa. Kappaleet levylle ovat tehneet Timo Kiiskinen, Esa Eloranta, Marko Haavisto, Markojuhani Rautavaara, Juha Mieskonen, Jani Jalkanen, Topi Salmi, Ilkka Vainio, Mika Kuokkanen, Kai Kujasalo ja Pekka Tiilikainen itse. Vaikka tämä on Tiilikaisen ensimmäinen soololevy, niin levytysurahan eri yhtyeiden solistina käynnistyi jo -90 luvun alussa. Tunnetuin pesti lienee Pekka Tiilikainen & Beatmakers 1998 – 2009, jonka kanssa Pekalla on kymmeniä levytyksiä ja satoja keikkoja. Pekka Tiilikainen & Beatmakers -yhtyeelle myönnettiin 6th Rautalanka Awards -tunnustuspalkinto 2007.”
-
Tiilikainen Pekka - Kaislarantaan (CD)
€5,00Pekka Tiilikaisen ensimmäinen sooloalbumi Kaislarantaan”. Albumin on tuottanut Olli Haavisto ja läpi levyn sillä soittavat Ollin lisäksi Tommi Viksten, Pekka Gröhn, Joni Leino, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Janne Haavisto. Levyltä löytyy myös kaksi duettokappaletta yhdessä Ninni Poijärven ja Esa Elorannan kanssa. Kappaleet levylle ovat tehneet Timo Kiiskinen, Esa Eloranta, Marko Haavisto, Markojuhani Rautavaara, Juha Mieskonen, Jani Jalkanen, Topi Salmi, Ilkka Vainio, Mika Kuokkanen, Kai Kujasalo ja Pekka Tiilikainen itse. Vaikka tämä on Tiilikaisen ensimmäinen soololevy, niin levytysurahan eri yhtyeiden solistina käynnistyi jo -90 luvun alussa. Tunnetuin pesti lienee Pekka Tiilikainen & Beatmakers 1998 – 2009, jonka kanssa Pekalla on kymmeniä levytyksiä ja satoja keikkoja. Pekka Tiilikainen & Beatmakers -yhtyeelle myönnettiin 6th Rautalanka Awards -tunnustuspalkinto 2007.”
-
Basementones - Let There Be Noise (CD)
€9,90Basementones sai alkunsa Tampereella vuoden 2012 alussa ja yhtye saavuttikin nopeasti suosiota Suomen psychobilly ja punk piireissä, päästen mm. lämmittelemään isompia kansainvälisiä nimiä heti ensimmäisenä toimintavuotenaan. Debyytti-EP Gambler” julkaistiin vuoden 2012 alussa Jungle Recordsin toimesta ja samana vuonna bändi myös versioi ”Masturbatiuon” biisin saksalaiselle Godless Wicked Creeps – tribuuttialbumille ja näiden julkaisujen myötä kiinnostus yhtyettä kohtaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Basementonesin perinteistä psychobillyä hieman rankempi tyyli on edesauttanut fanikannan laajentumista myös genren ulkopuolelle. Bändi itse määritteleekin musiikkinsa olevan pohjimmiltaan rock’n’rollia, jossa kuuluu vahvasti rockabilly, punk ja jopa metal – vaikutteet. Sanalla sanoen Punk’n’roll! Nyt ilmestyvä debyyttialbumi sisältää 11 omaa kappaletta ja Type-O-Negative lainan ”I Don’t Wanna Be Me”. Tulevan julkaisun myötä Basementones tulee kiertämään klubeja ja isompia tapahtumia ympäri Eurooppaa. Menneitä ja tulevia tapahtumia ovat mm. Rock’nroll Jamboree, Tawast Stomp open air jne.”