Bluelight

Näytetään tulokset 1–24 / 87

  • Francine - She Bop CD-single (Käytetty CD)

    15,00

    Uuden albumin hittisinkku. Sinkulla ei albumi biisi Pipeline.

    Quick View
  • Rock Ola - Beautiful Rough – Best Of (CD)

    10,00

    Suomen rock-kuninkaita on valittu jo 50-luvun lopulta lähtien ja onpa joku saattanutjulistaa itsensä kuninkaaksi ilman valintaakin. Rock-Ola ei aatelista titteliä oletarvinnut, vaikka lukuisten ihailijoittensa mielestä kuuluukin kuninkaiden joukkoon.Rock-Ola on antanut musiikkinsa puhua puolestaan ja jättänyt kilpailut niille jotkaeivät omin avuin pärjää.Olli Ola” Pihlajanmaa sai rokkikeuhkokuumeen monien ikäistensä tavoin 70-luvunlopun teinivuosinaan. Tauti osoittautui vaaralliseksi ja pysyväksi, muttei sentääntappavaksi. Jälkiseurauksena Olalle jäi legendaarisen levyautomaatin mukaan tulluttaiteilijanimi Rock-Ola ja mikä parasta, ääni joka nosti hänet rock’n’roll-laulajienmaailmanluokkaan.Kuten niin monen muunkin, myös Rock-Olan ensimmäinen idoli oli rock-kuninkaittenkuningas Elvis Presley. Elviksen vaikutusta on hänen laulussaan mahdotonta ollahuomaamatta, vaikkakaan mihinkään imitointiin Ola on viisaasti osannut ollasortumatta. Maailmassa on ollut vain yksi Elvis, mutta ei ole toista Rock-Olaakaan.Näin on myös Olan toisen suuren vaikuttajan, jazzlaulajatar Billie Holidaynkohdalla. Holidayn vaikutus tuo Olan tulkintoihin sellaista herkkyyttä, jotaharvemmin rock’n’rollin laulajilla kuullaan.Soittajanuransa Ola aloitti rumpalina, mikä kuuluu edelleen hänen laulunsaoivaltavassa rytmityksessä. Maanlaajuiseen maineeseen Ola sai kosketustasuosikkiyhtye Johnny And The New Dodgersissa, mutta kun Suomen suosituimmanrockabilly-yhtyeen Teddy And The Tigersin johtaja Teddy Guitar pyysi häntärumpaliksi uuteen Lonestars-ryhmäänsä, alkoi Ola saada ansaitsemaansa huomiota myössolistina. Tässä rockabillyn superbändiksi ylistetyssä kokoonpanossa olivattasavertaisina laulajina niin Teddy Guitar, Buck Jones kuin Rock-Olakin. Kuten niinusein all-stars -tyyppiset kokoonpanot, jäi Lonestarskin lyhytikäiseksi. Sama ryhmäjatkoi vielä toisen albumin verran uudella nimellä The Falcons, mutta sen tultuatiensä päähän, Ola oli valmis lähtemään omille teilleen.Rock-Olan sooloura oli saamassa kansainvälistä nostetta. Ruotsissa riitti keikkojaeri säestysryhmien kanssa lähes joka viikonlopuksi, mutta vieläkin parempaa oliluvassa. Vuonna -81 Ola äänitti englantilaisen, vankkaa suosiota rockabillypiireissänauttineen The Blue Catsin kanssa ensimmäisen oman albuminsa. Lopputulos olihuippuluokkaa, mutta kohtalo painoi peukalonsa alaspäin. Levy-yhtiö Rebel ehtikaatua ennen levyn ilmestymistä ja maailmanvalloitus jäi haaveeksi. Vasta vuonna ’96- viitisentoista vuotta levyn äänitysten jälkeen Jungle Records julkaisi kappaleetCD:llä Slap That Bass.Vaikka Rock-Ola tunnettiin mestarillisena laulajana ja uskolliset ihailijat pysyivätyleisössä, jäi levytysten määrä yllättävän vähäiseksi. Vähäiselle määrälle toi tokipositiivista vastapainoa niiden korkea laatu. Seitsemäntuumaisia vinyylilevyjäilmestyi eri yhtiöiden kautta parin vuoden välein ja Ola jatkoi yhteistyötä mm.Bippin’ Pete Trion, Lost Soulsin ja Butterfingersin kanssa. Vuonna -90 Rock-Ola tekiuuden aluevaltauksen liittyessään instrumentaaliyhtyeenä tunnetun The Charadesinlaulusolistiksi. Perinteisestä rock’n’rollista siirryttiin reippaasti melodisempaanrockiin, mikä jäi pysyvästi kuulumaan Olan tulkinnoissa jatkossakin.Sooloura sai uutta puhtia lopulta vuonna -96, kun Bluelight Records julkaisi albuminYesterday Is Gone. Se toi esiin Rock-Olan entistäkin monipuolisempana tulkitsijana,mutta valitettavasti levyllä soittanut kokoonpano jäi jälleen lyhytikäiseksi. KunOla sai vihdoinkin kasaan uuden yhtyeensä Rock-Ola And The Freewheelers, nousi seoitis suomalaisen rock’n’rollin kärkikaartiin. Bändin nimissä julkaistu Upskirt oliuuden vuosituhannen alussa sekä kaupallinen että arvostelumenestys. Komeasti sujuibänditoiminta jatkossakin, sillä vuonna 2004 julkaistu konserttitaltiointi Live OnThe Rocks oli vahva näyttö ryhmän keikkakunnosta.Vaikka Rock-Ola ei ole kaupallisessa mielessä saavuttanut ansaitsemaansa menestystä,intohimoiset musiikin ystävät tiedostavat hänen arvonsa. Kun Ola esittäärakastamaansa musiikkia, hän ei pelkästään laula. Hän antaa palan sisintään, osansielustaan ja sydämestään. Sitä kuulija ei voi olla vaistoamatta ja se nostaaRock-Olan illasta toiseen tulkitsijoiden kuningasluokkaan.- Honey Aaltonen * ennenjulkaisematon uusi äänite _________1-2, 6, 9, 14, 17 & 21 Rock-Ola & The Freewheelers3-4, 13 & 19 Rock-Ola With The Blue Cats7-8, 16 & 22-23 Rock-Ola & The Charades10 Rock-Ola With Johnny Filter Band12 & 25 Lonestars18 Rock-Ola With The Butterfingers20 Falcons26 Rock-Ola With Boppin’ Pete Trio27 Rock-Ola With Olli Haavisto”

    Quick View
  • Miki Lamarr - In High Fidelity (Käytetty CD)

    10,00

    Yksi vuoden kovimpia kotimaisia julkaisuja! Huom! Myös vinyyli, jossa muutama eri biisi.

    Quick View
  • Blue Cats - On A Live Mission (Käytetty CD)

    20,00

    Blue Catsien eka virallinen Live albumi. Albumi on äänitetty Virgin Oilin helsingin keikalta 23.5.2013.

    Quick View
  • Blue Cats - Tunnel + G-Men MaxiEP (Käytetty CD)

    15,00

    Bändin comeback levy 90-luvulta. Yksi parhaista Neo- rockabilly levyistä. Nyt jo klassikko! Mukana bonuksena salanimellä G-Men julkaistu maailman paras NEOBILLY EP!!! Uudelleen re-masteroituna!!

    Quick View
  • Lyytinen Erja - Wildflower (CD)

    7,50

    Taas löytyy varastosta. 2003 julkaistu albumi.

    Quick View
  • Thompson Hayden - Booneville Mississippi Flash /The Time Is Now + Bonus Tracks (CD)

    9,90

    Bluelight Records julkaisee Sun Recordsilla 1950-luvulla uransa aloittaneen rockabillylegendan kaksi albumia yhdellä CD:llä. ”Booneville Mississippi Flash” julkaistu vuonna 1985 ja ”The Time Is Now”, jolla soittaa mm. Albert Lee, vuonna 1990.
    Bonuksena kuusi biisiä joista kaksi alunperin julkaistu singlenä ja neljä muuta ovat ennenjulkaisemattomia.

    Quick View
  • Jussi Syren Rockabilly Revival - One Step Ahead Of Trouble (Käytetty CD)

    13,00

    Yksi vuoden 2003 parhaista albumeista. Tiukkaa original 50`s tyylin rockabillyä helkutin hyvillä soundeilla! MUST ALBUM!!!

    Quick View
  • Taylor Gene - Roadhouse Memories (Käytetty LP/12)

    13,00

    Gene Taylor (born July 2, 1952) is an American boogie-woogie and blues pianist who delivers his music in genuine good time New Orleans style.Taylor picked up his initial piano skills from boogie-woogie pianist neighbors. Around the age of 16 he began working with some of the big names in the West Coast blues scene including Big Joe Turner and T-Bone Walker.In the mid-seventies he joined the James Harman Band and had a stint as pianist also for Canned Heat in the mid 1970?s. From 1981 to 1984 he toured with The Blasters, and in 1986 finally recorded his first solo album, Handmade. His The Return of the Formerly Brothers, recorded with Amos Garrett and Doug Sahm in 1987, won a Juno Award the following year. If this wasn?t enough Gene Taylor toured also with the late Rick Nelson between The Blasters engagementsIn 1993 Gene Taylor joined The Fabulous Thunderbirds, remaining with this internationally acclaimed band until September of 2006. During his almost 14 years with the T-Birds, he toured the world constantly and recorded with the band two studio albums and one live album plus a live DVD. He also played on two of T-Bird leader Kim Wilson’s solo CD’s.Since 2007, Gene Taylor has been based in Belgium. His new superb album is a result of collaboration with his Finnish touring band featuring Jussi Jo Buddy Raulamo (guitar), Robban Hagnäs (bass), Olli Ontronen (drums) and Downhome King III(drums).

    Quick View
  • Hakala Aikka & The Bandits - True Stories Mostly (2CD) (CD)

    20,00

    Aikka Hakalan levyn ”True Stories Mostly” tuplalevyksi laajennettu erikoispainos julkaistaan vasta keväällä 2021. Syy tähän on se, että levyn julkaisun yhteyteen suunniteltu konserttia ei ole mahdollista järjestää nyt epidemian ja yleisötapahtumien rajoitusten vuoksi.

    Aikka Hakalan kantria ja southern rockia sisältävä albumi ”True Stories Mostly” vuodelta 1997 julkaistaan uudestaan marraskuussa tuplalevyksi laajennettuna.

    Tämän rajoitetun erikoispainoksen kakkoslevy on ennenjulkaisematon akustinen äänite, joka esittelee 14 kappaleen verran Aikan 90-luvun trubaduurikeikkojen ohjelmistoa. Mukana on hienoja versioita mm. Neil Youngin, Jerry Jeff Walkerin, Charlie Daniels Bandin , Elviksen ja Hank Williamsin biiseistä.

    Kyseessä ei ole kuitenkaan livelevy vaan tasokas studioäänite millä Aikan laulu on upeimmillaan. Ainoa säestys bonuslevyllä on hänen itsensä soittama akustinen kitara ja huuliharppu.

    HUOM! Ilmestyy 25.11.

    Quick View
  • Scott Jack - Way To Survive (Käytetty CD)

    10,00

    FIRST NEW JACK SCOTT STUDIO ALBUM IN OVER 50 YEARS – TO BE RELEASED IN OCTOBER 2015 ON BLUELIGHT RECORDS.

    It’s been a long time coming, but now it’s here! The new Jack Scott album ”Way to Survive” will be released on October 9th, 2015. The album consists of twelve country and rock ’n’ roll songs carefully selected by Jack himself and the Bluelight Records production team. Jack Scott recorded ”Way to Survive” in Finland with the same dream team responsible for the highly acclaimed Hayden Thompson and Mac Curtis albums.

    When Jack Scott first appeared on the rock ’n’ roll scene in the late 1950’s he immediately demonstrated a highly individual and powerful style. His first recordings with a snarling rockabilly attitude in 1957 exhibited a profound country rock synthesis and soon after he hit the charts with the tremendous ballad ”My True Love”. Jack Scott’s principal pop success came with strong ballads like ”What In the World’s Come Over You” and ”Burning Bridges” which were massive hits on both sides of the Atlantic in 1960. It was his ballads that marked Jack Scott’s unique contribution to rock ’n’ roll. They were the slowest, heaviest and gutsiest of the era.

    Born Giovanni Scafone on January 24th 1936 in Windsor, Ontario, Jack Scott signed a recording deal at the age of 21 in 1957 and over the next five years he scored 19 hit singles. Double A-sided single from 1958, ”My True Love” / ”Leroy”, became his first million-seller, with one song peaking at number three and the other at number 11 on the Billboard pop chart. It also became a Top Ten hit in England.

    The biggest follow-ups were ”Goodbye Baby” (1959 #8), ”What In the World’s Come Over You” (1960 #5) and ”Burning Bridges” (1960 #3). One of the most well-known songs of Jack Scott, “The Way I Walk”, was a minor hit for Jack himself but it became a punk rock anthem and was covered in the 1970’s by Robert Gordon and in the 1980’s by The Cramps and was featured in the movie Natural Born Killers.

    Jack Scott sounded tough, like someone you wouldn’t want to meet in a dark alley. Still today Jack Scott continues to vacillate between a cowboy crooner and a rough-edged rocker and he occasionally appears on the rockabilly circuit, still looking and sounding like a man you seriously don’t want to mess with.

    Quick View
  • Whistle Bait - Bait’s Motel (CD)

    9,90

    Mukava sekoitus roots musiikki rockabillystä surffiin.. !

    Quick View
  • Whistle Bait - What Happened To The Girl Next Door LP + 7″ EP (Limited) (LP)

    29,00

    Upean albumin uusi versio bonusbiisien kera. HUOM! Vinyyliä tehty vain 300 kappaletta!

    Quick View
fi
X